Tuonelan joutsen — Eino Leino
Produced by Tapio Riikonen TUONELAN JOUTSEN; SOTA VALOSTA, JOHAN WILHELM Kirj. Eino Leino Ilmestynyt vuosina 1898 ja 1900. TUONELAN JOUTSEN Näytelmäruno (1898) HENKILÖT: LEMMINKÄINEN. TUONEN TYTTÖ. POHJAN PAIMEN. POHJAN NEITI. ÄITI. Tuonen virran elämänpuolinen ranta, jonka varjossa valkeita ulpukoita uinuu. Aalloilla leijailee suuria kultaisia sudenkorennoita, niitä lepäilee myös rantapuiden lehvillä. Kuu paistaa vinoon yli virran. Tuonpuoliselta rannalta häämöittää suuria puita, ylempää törmältä Tuonen tupien kattoja. Rannalla laituri ja laiturilla _Tuonen tyttö_ huntuja huuhtelemassa. SUDENKORENTOJEN LAULU (hiljaa hymisten): Miekkonen, ken saa uinahtaa. Onnellinen, ken rauhan saa. Keveä on keijua Tuonelan mailla, leuto on leijua vaivoja vailla. Tuoni on taistojen, toivojen pää, Tuoni on vaistojen, viettien jää. Kultasiipiset karkelemaan. Multasiipiset multahan maan. LEMMINKÄINEN (tulee jousi olalla, täyteen sotapukuun puettuna, puiden ja pensasten reunustamaa rantapolkua. Laulaa): Tummana vierivi Tuonen virta ympäri elämän saarta. Mustina kiertävät murheen pilvet ihmisen ilojen kaarta. Huoletar kehräsi kehtoni hunnut, Tuonetar päärmäsi päiväni tunnut tuskavöin. Ilojeni päiviä itkin ma öin. Suvi se lentävi, talvi se käy rantoja Ruijan jäisen. Lyhyt on päivä ja pitkä on yö mieroa mitteleväisen. Yöstä ne nousevat norosumut tummat, yöstä ne kosket kohisevat, kummat, kutsuen soi. Niitä mä kuuntelin, tänne ne toi. Meret kun mahtavat liikahtaa, vitkaan ne vaimentuvat. Surut kun suuret ne nousta saa, myöhään ne unhottuvat. Miksi minun sydäntäni kalvaa ja kaivaa? Turhaan ma heijailen henkeni vaivaa kentillä maan. Tuskat ne Tuonella viihtyvät vaan. PAIMEN (astuu esille pensaikosta) Seis! LEMMINKÄINEN: Ken olet pahainen? PAIMEN: Paimen. LEMMINKÄINEN: Tuonen karjan? PAIMEN: En, elämän. SUDENKORENTOJEN LAULU (hymisten): Miekkonen, ken saa uinahtaa. Onnellinen, ken rauhan saa. Pimeä on parhain voima ja kunto, sokea on varhain paatunut tuntu, maailman voitit, itsesi voita, voimalla koitit, lemmellä koita! Kultasiipiset karkelemaan. Multasiipiset multahan maan. LEMMINKÄINEN: Mitä tahdot? PAIMEN: Taisteloa. LEMMINKÄINEN: En sun kanssasi katala lähde miekan mittelöhön. PAIMEN: Muut tapoit, tapa minutkin, muut voitit, minutkin voita! LEMMINKÄINEN: Ketkä kaasin, ketkä voitin? PAIMEN: Kaasit kaiken Pohjan kansan, lauloit laulajat parahat, miehet kaikki miekkoinensa, urohot asehinensa Pohjan neittä pyydessäsi -- yhen heitit laulamatta. LEMMINKÄINEN: Ulappalan umpisilmän? PAIMEN (astahtaen askelen eteenpäin): Ja miks et minua laula? LEMMINKÄINEN (hätkähtäen): Pohjolan sokea paimen! Mistä tiesit tänne tulla? PAIMEN: Min' olen seurannut sinua siitä asti aina, aina! Tuulen ma tohussa kuljen, vierin virran välkkehessä, juoksen pilvissä Jumalan, Ukkosen jyryssä ulvon, maat kävelen mauriaisna, ve'et saukkona samoan. sisiliskona sihisen, koston käärmeenä kähisen -- miks et laulanut minua Pohjan neittä pyydessäsi? LEMMINKÄINEN: Impi on sankarin ihanne, ei ukon unien saasta. Pois edestä! PAIMEN: Tahdotko tapella? LEMMINKÄINEN: Enkä. PAIMEN (miekkansa tempaisten): Niinpä kuole kunniatta, kuin elitkin, kurja koira! LEMMINKÄINEN (lyö miekan hänen kädestään): Kalpa on urosten kaune, ei sokean sormikoukku. Pois edestä! PAIMEN (rintansa auki repäisten, polvillaan): Pistä! LEMMINKÄINEN: En ikinä. PAIMEN: Pistä! LEMMINKÄINEN: Sin' olet katsoa katala, kurja koskemaisittani. Pois edestä! (Sysää hänet syrjään.) PAIMEN (nyrkkiään puiden): Kavahda korea Kauko, ylpeä, ylihaluinen! Tulet Tuonelan joelle, Tuonen joutsenten joruhun, käärmehet takanas käypi, sammakot salassa uivat, kyyt kytevät rinnassasi. Sydän pyysi pyhitystä, katumusta kaikerteli, sankari sotia kulki, Lemminkäinen leikkilöitä -- kavahda korea Kauko, syömes syyllinen tereä! (Katoaa pensaikkoon.) LEMMINKÄINEN: Mies katuvi miekallansa. (Käy eteenpäin laulaen:) Viisahat asuvat vuorilla, laulajat laaksojen päällä. Turhaan Tuonikin ansoillaan pyytävi pyhiä täällä. Pelkää en Tuonelan tutkelmoita, lapsesta miettinyt, miehestä noita laulanut oon. Sankarit tahtovat taistelohon. Tuonelta tietoa etsi en, tietoa mulla on kyllä. Selvää vettä mä seilailen aurinko alla ja yllä. Tuonen ma taistoon vaadin ja voitan, kuoleman kantelet kaikki ma soitan sielussain. Laajat on kantelet laulajain. TUONEN TYTTÖ (varjostaen kädellä silmiään): Ken laulaen Tuonelan joelle käy? LEMMINKÄINEN: Ma äänen kuulen, ei ihmistä näy? (Äänettömyys.) SUDENKORENTOJEN LAULU (hymisten): Miekkonen, ken saa uinahtaa. Onnellinen, ken rauhan saa. Hiljaa ne huhuu Tuonelan lammet, kaukaa ne puhuu kuoleman tammet, rauhaa ne tarjoo lammet ja muut, unta ne varjoo unholan puut. Kultasiipiset karkelemaan. Multasiipiset multahan maan. TUONEN TYTTÖ: Liet vainaja, laskeu valkamaan, niin purrella sieltä sun noudan, kun joudan. LEMMINKÄINEN: Jos yli virran ma tahdon vaan, itsekin sinne mä soudan. Vaan toki vielä en tullutkaan Tuonelan retkeä alkamaan. TUONEN TYTTÖ: Kuka lienet sitten sä kuolevainen? On Tuonelan tuttuja vainajat vainen. LEMMINKÄINEN: Kuka oon ma? Sehän pulma juuri. Jos sen tietäisin, en oisi täällä. Saatan olla vuoren jätti suuri, käydä kääpiöiden päällä, saatan olla mato maan, joka tomuun tallataan, lienen tyyni, lienen myrsky, metsälampi, merten hyrsky -- tiedä viel' en itsekään mieltä miehen tään. TUONEN TYTTÖ: Mies on niinkuin miehen tahto. Meri niinkuin aallon Ahto. Mitä tahdot, matkamies? LEMMINKÄINEN (yhä enemmän ympäristönsä unhottaen): Aallon tahto, aallon vahto, leikki mieli Lemminkäisen. Jos ma oisin kuningas, jos ma voisin, niin ma loisin kokkotulet kautta maan, soitot soimaan, viulut voimaan, kansan kisat kaikumaan. Hymy maassa hyve ois, murheen teko teilattais, laulun valta, lemmen valta maani kummut kuuluttais -- vaan ei mun ois onni siellä. Mun onneni orhin seljässä on ja seisoa kansan päässä ja johtaa joukkoja taistelohon kuin tuulispää vie pilviä ukkossäässä. Ja taivahan liekkinä tahtoisin minä kansojen keskeen lyödä ja huulin ahmivin, hulmuvin, pois maailman synnit syödä ja hiekat huuhtoa