Tukkijoella — Teuvo Pakkala
TUKKIJOELLA Nelinäytöksinen laulunsekainen huvinäytelmä Kirj. Teuvo Pakkala 1899. HENKILÖT: TURKKA | TOLARI | HUOTARI | _tukkilaisia_ KASURI | OTERMA | MAIJA, _kaupustelija_ PIETOLA, _talokas_ KATRI, _hänen tyttärensä_ ANNI, _mökintyttö_ RÄTTÄRI PÖLHÖ-KUSTAA, _lyhytjärkinen poika_ PORO-PIRKKO PAHNA-MAIJA LEENA KARJAPIIKA _Tukkilaisia ja kylän tyttöjä_ ENSIMMÄINEN NÄYTÖS _Pirtti kalustoineen. Kaksi ovea, joista toinen, kamarin ovi, laudoituksella peitetty_. KATRI _talouspuuhissa_. ANNI _vasu käsivarrella tulee pirttiin_. Päivää, Katri. Onko isäsi kotona? KATRI. Meni käymään Tanelin mökillä. Olisi pitänyt jo tulla, mutta on kai jäänyt taas uskonasioista kinastelemaan. ANNI. Olisin kysynyt jauhoja. KATRI. Mutta tällä kertaa tuskin on puuroksikaan. ANNI. Tarvitsisinkin enemmältä. Aion leipäkauppaa tukkilaisille. KATRI. Niitä alkaa jo tulla. ANNI. Melkein joka talosta kuuluu laulua ja soittoa. Eikö ole teille yrittänyt? KATRI. Kävi äsken muuan, mutta kun kuuli, että tämä on Pietola, niin lähti hyvästiä sanomatta. (_Nauraa_) Äsken Tolari kertoi, että viime kesänä oli ollut täällä tukkijoella muuan poika sieltä, jonne Heilala muutti. Sitä oli Heilala lähtiessä neuvonut, että jos satut sellaiseen taloon, jossa miehen nenä rupeaa tuhahtelemaan, kun kuulee, että olet tukkilainen, niin lähde heti lipettiin. Poika ei ollut koko kesänä uskaltanut mennä mihinkään taloon ensin lapsilta tai piioilta tiedustelematta, onko talossa mies, jonka nenä tuhahtelee. ANNI. Jos minä olisin sinun sijallasi, Katri, niin minä antaisin isän nenän tuhista, minkä tuhisisi, ja valitsisin isännäksi jonkun reippaan pojan tukkilaisista. KATRI. Valitse sinä itsellesi! ANNI. Köyhällä tytöllä, jolla lisäksi on elätettävänä kivulloinen äiti, ei ole mies niin otettavissa. Mutta suuren, rikkaan talon ainoalla tyttärellä on varaa valita. KATRI. Silloinpa ei ole pienen rahan tarve. ANNI. Katri, Katri, ylpeys käy lankeemuksen edellä. PIETOLA (_tulee pirttiin päällystakki yllä_). Se oli sotaa! Ja lähtiessäni tunsin, että jotakin roiskahti selkääni. (_Kääntyy_) Mitä siellä on? KATRI. Koko selkä piimässä! (_Auttaa riisumaan ja vie takin ulos_.) ANNI. Mitä sotaa se sitten oli? PIETOLA. Uskonsotaa. Tanelin pirtti oli akkoja täynnä, ja ne minut edestä jumalansanalla mustasivat ja takaa jumalanviljalla valkaisivat. Mikä siinä on, että ne minuun takertuvat kuin takkiaiset, missä vain näkevät? ANNI. Ne teitä rakastavat. PIETOLA. On rakkautta roiskia piimällä! KATRI (_tulee pirttiin_). Tuleeko Taneli uunia korjaamaan? PIETOLA. Kirkonkylälle oli haettu. Menepä sinä kysymään Perälän Erkkiä. ANNI. Mutta älä, hyvä ihminen, lähde tuollaisilla saapasrähjillä! PIETOLA. Oli sekin, kun ei saatu suutaria. Pitää kirkolla käydessä ostaa kauppiaalta kengät. ANNI (_ottaa vasusta kengät_). Tuossa ovat minun kenkäni, jotka olivat paikattavina. Ovat nämä kuitenkin somemman näköiset kuin tuollaiset saapaslottanat. KATRI. Kyllä minä Erkin mökille näinkin vältän. ANNI. Mutta voi sattua joku pulska tukkipoika. KATRI. Ei vie rinnastani rauhaa! (_Menee_.) PIETOLA. Niinpä tosiaan! ANNI. Ei sitä tiedä, mikä tauti tapaa, mikä kuolema kohtaa. PIETOLA. Ei tuolla taipaleella ainakaan rakkaudentauti. ANNI. Mikä ettei? On liikkeellä paljon poikia! PIETOLA. Ei Katri välitä. ANNI. Pojistako? Niin kuin kaikki tytöt alkaen siitä koko maailman Eeva-vainajasta. PIETOLA. Mutta tukkilaisista. ANNI. Niissä on pulskia, reippaita poikia. PIETOLA. Ja miehekseen mitä sattuu. ANNI. Molempaa: hyvää, huonoa. Niin kuin talollisissakin. PIETOLA. Miksei talollisissakin niin kuin kaikensäätyisissä. Mutta mistä kuleksijan tietää, mikä on miehekseen? Mitä miellyttävämpi, sitä suurempi voi olla veijari. Niin kuin muuan Iska-niminen poika, joka muutamia vuosia sitten-- ANNI. Pietolan Iska? PIETOLA. Sillä nimellä sitä sanottiin ja vieläkin mainitessa sanotaan--kun asuskeli meillä. Poika kuin Siionin virsiä kaupitteleva herranenkeli ja puheissaan kuin itse rehellisyys, mutta sellainen veijari, ettei maailmassa parempaa. Ei sitä isäntää meidän kylässä, jolta ei jotain petkuttanut, ja tuskin sitä tyttöä, joka ei-- HUOTARI (_tulee pirttiin_). Rauha ja rakkaus ja kaikellainen siunaus tähän taloon. PIETOLA. Ken vieras? En tunne. HUOTARI. Heikki Anselmi Huotari. Kunniallinen mies. (_Annin puoleen_) Avioliittoon esteetön. PIETOLA. Sinunko tuttujasi tämä nuorimies? ANNI. Ei ole. HUOTARI. Vannomatta paras. Neitsyt voi olla minun kylkiluustani. ANNI. Jospa siitä ei olekaan tehty neitsyttä, vaan leskivaimo. HUOTARI. Henki sanoo, että teidän kaltaisenne impi. (_Laulaa_.) Sen on silmät kuin taivaalla tähdet ja varsi kuin elämänlanka. Ei niin kaunista tyttöä luulis maailmassa olevankaan. PIETOLA. Oletko renkimiehiä? HUOTARI. Renki ei ole ihminen. Mutta tukkipoika! PIETOLA. Tukkipoika? HUOTARI (_laulaa_). Hei tukkipojat ei turvetta kaiva, ne sinisiä selkiä seilaa. Tukkipojall' on tuska ja vaiva muistella montako heilaa. PIETOLA. Lähde nyt ja kiireellä hakemaan kylkiluutasi! (_Tarttuu niskaan ja taluttaa ulos_.) ANNI (_nauraa_). Tietää yrittäneensä väärään penkkiin!--Mutta nyt minä sinuakin, ukko, vähän kiusaan! PIETOLA (_tulee pirttiin_). Minä alussa luulin sitä ihmiseksi! ANNI. Ja olikin kunnon ihminen! PIETOLA. Mistä sinä sen tiedät? Ethän häntä tuntenut? ANNI. Minähän näen heti nenästä miehen, mihin kelpaa. Eikö ollut erinomainen renki sekin poika, jonka teille viime vuonna toimitin? PIETOLA. Oli kyllä. Sinun olisi pitänyt se ottaa mieheksesi. ANNI. Miehekseni? Niinkö teidän mielestänne, että joka kelpaa Pietolaan rengiksi, välttää Köyhänlesken Annille mieheksi? Oho, ei sentään! PIETOLA. Enhän minä sitä meinaa. ANNI. Mitä te sitten puhutte? PIETOLA. Tarkoitan vain sitä, mitä olen jo ennen sanonut, että kun ottaisit miehen, niin voisitte ruveta asumaan sitä mökkiä ja silloin eläisitte puutteetta. Minun on sääli teitä, varsinkin äitiraukkaasi. ANNI. Tuo Huotari olisi ollut kunnon poika ja sopiva mies minulle. PIETOLA. No, ota hänet, ota! ANNI. Ota nyt, kun poika parka pakoon painaa minkä kintuista lähtee! Vai ta