Runoelmia — Kaarlo Kramsu
Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm. Kaarlo Kramsun RUNOELMIA. Ensimmäisen kerran julkaissut Werner Söderström 1887. SISÄLLYS. Siv. Nukkuva Suomi................................ 1. Onnensa etsijä............................... 4. Aatteet...................................... 6. Miksi naurat?................................ 8. Onneton...................................... 10. Kosken partaalla............................. 12. Haihtumaton muisto........................... 14. Uusi aika.................................... 16. Lohdutus..................................... 18. Taneli Luukkonen............................. 20. Unelma....................................... 25. Vanha lauluni................................ 28. Wäinämöisen kantele.......................... 30. Ilkka........................................ 33. Hannu Krankka................................ 37. Santavuoren tappelu.......................... 46. Tarina....................................... 51. Jaakkima Berends............................. 55. Huokaavat kentät............................. 61. Huonontunut aika............................. 63. Vanhus....................................... 65. Ystäväni..................................... 67. Esi-isäin ääni............................... 71. Wäinämöinen Tuonelan joella.................. 74. Kuoleva Soturi............................... 77. Hetken onni.................................. 80. Kosken laulu................................. 82. Metsässä..................................... 86. Ensimäinen leivo............................. 88. Vanhat tuttavat.............................. 90. Hullu Sanna.................................. 93. Laulumme..................................... 100. Elias Lönnrot................................ 102. Juhana Vilhelm Snellman...................... 108. Keisari Aleksander III:nen kruunauspäivänä... 118. Z. Topeliukselle............................. 126. Hyljätty..................................... 130. Heräämätön................................... 132. Jos ois...................................... 135. Laulu-Hansa.................................. 136. Mustalainen.................................. 139. Juomalaulu................................... 142. Sua lemmin................................... 144. Sanassaan pysyvä............................. 145. Sydämeni..................................... 147. Rauhaton..................................... 149. Koditon vapaus............................... 151. Haudalla..................................... 153. Hajamielisyyttä.............................. 154. Kohtalon iva................................. 157. Ei lauluista apua............................ 159. Nukkuva Suomi. Pilvet raskaat, uhkaavaiset Suomen taivaan tummentaa, Mutta Suomen miehet nukkuu unta vielä raskaampaa. Heräämättä vaaran tullen untans nauttivat he vaan Tantereilla, joita isät kostuttivat hurmeellaan. Monta vaivan, vainon päivää kansa tämä nähnyt on; Nytkö uinaillen se vaipuis taistelutta kuolohon? Nuorna vielä nurkumatta lähtisikö manalaan? Niinkuin vanhus ikäloppu sammuisiko nukkuissaan? Ei, niin kova kohtalomme tok'ei julma olla saa! Avosilmin kohdatkohon Suomen kansa kuolemaa. Jos ei väisty surman nuoli, sammuttakoon kärki sen Hengen valppaan, elonvoivan, uljaan, itsetietoisen. Tora, riita mielessänsä Suomen kansa uinailee, Unissansa oman rintans veriin hurja raatelee. Taistelevans luulee eestä elon, voiton loistavan, Vaikka nukkuin suljahtaapi suuhun synkän kuoleman. Pilvet raskaat, raudankarvat Suomen taivaan tummentaa. Ukon pilvet uhkaavaiset turmiota ennustaa. Nosta ukko raivoon ilmas, pane nuoles satamaan, Ehkä herää Suomen kansa kerran ennen kuoloaan! Onnensa etsijä. On etäällä etsitty onni Ja kaukana toiveiden pää. Sitä kohden mun rientää täytyy, Ei aikani suo levähtää. Lyhyt aikani tääll' on, sen tiedän, Ja pitkä on matkani tää; Niin kivinen mentävä polku, Ja myrskyinen elämän sää. Mut kaukana viel' on onni, En suojaa etsiä saa, Ja onneans kohden kaikki Mun kanssani kiiruhtaa. Mut sinne ei kenkään ehdi, Se riento vain turhaa on; Puol' tiehen päästyä tuskin Jo nukkuvat kuolohon. Mut kiiruhtaa minun täytyy, En jouda mä lepäämään: Ken lepohon itsensä heittää, On kuollut jo eläissään. Aatteet. Eestä aattehitten sotimaan Innokkaana nuorukainen riennä! Aatteen valtaan antau kokonaan, Olit joukoss' suurra taikka piennä. Rinnassas ain' into palakoon, Älä aineen orjaks koskaan maadu; Aattees voittakoon tai sortukoon, Edestä sen taistele ja kaadu. Hairahdus voi olla aatteeskin, Elontyösi maailmalle turha: Aatteisin sä luota kuitenkin, Hylkääminen oisi henkes murha. Turha voi kyll' olla elos työ. Maaksi itse pian kyllä maadut; Muistosikin unhe kohta syö, Peittää kerran voitot täällä saadut. Aatteen voima, into tulinen Ne tok' yksin ihmiseks sun saapi: Ilman niitä lailla eläimen Ihmismato liikkuu, lahoaapi. Miksi naurat? Niin naurat pohjasta sydämen Sä alituisesti aivan, Kuin lapsekkaisesti riemuiten Juur' kesken maallisen vaivan. Ja ihmetellyt jo kauan oon, Kuink' iloitset noin sä julki, Kun suuttua tulis sun kohtaloon, Mi onnesta pois sun sulki. Ja onnesta muidenko riemuinnet, Kun huomata toki taidat, Jos vaikka minne sä katsonet, Tiet elon kurjat ja kaidat? On elo tyhjä ja toivoton, Ja turhat rientomme aivan, Siis miksi, sortama kohtalon, Sä naurat keskellä vaivan? Niin mietin ennen, nyt tunnen jo: Sä elon kurjuuden tiedät, On itses murtanut kohtalo, Vaan vaivas miehenä siedät. Mut riemusta et sinä naurakaan, Et kiitä kurjuutta, tuhkaa: Sun naurus äänekäs onkin vaan Niin synkkää pilkkaa ja uhkaa. Onneton. Niin musta, niin synkkä yö syksyinen lie; Mut synkempi vielä on eloni tie; Voi yölläkin tuikata tähtönen vielä, Mut tähteä yhtään ei eloni tiellä. Yön toivona tähtöset kirkkahat on: Ne viittaavat valoon ja aurinkohon. Mut toivot ne seuraa ei eloni myötä: Mä viettänyt ain' olen tähdetönt' yötä. Oi, yöhöni, Luoja, yks tähtönen luo Ja loistaa sen mieleeni kurjahan suo. Sit' iloiten seuraisin eloni tiellä Ja kuolles