Helkavirsiä I — Eino Leino
HELKAVIRSIÄ I-II Kirj. Eino Leino I 1903, II 1916. SISÄLLYS: Ensimmäinen sarja Ihalempi Tuuri Mantsin laulu Orjan poika Kimmon kosto Kaleva Sininen risti Ylermi Räikkö räähkä Tyyrin tytti Luojan leipä Oterma ja Katerma Kouta Merenkylpijä-neidot Impi ja pajarin poika Pyhä Yrjänä Tumma Toinen sarja Äijön virsi Marjatan poika Kuun lapset Pimeän peikko Ukri Syvärin impi Herramme Vapahtajamme Arja ja Selinä Halla Mennyt manner Ukon lintu ja virvaliekki Auringon hyvästijättö ENSIMMÄINEN SARJA. IHALEMPI. Tuo oli tytti Päivölässä Ihalempi, maammon impi, mansikka hyvien maiden, Herran lehtojen hedelmä; meni karjahan kesällä, ei tullut takaisin tytti. Läksi veikko vieremähän.-- Hiidet virvoja viritti.-- "Kunne sorruit kurja sisko?"-- Poika soille portahaksi. Läksi taatto tietämähän.-- Hiidet virvoja viritti.-- "Kuhun kuljit tyhmä tyttö?"-- Taatto Kalman kartanoihin. Läksi äiti etsimähän.-- Hiidet virvoja viritti.-- "Missä mielitiettyseni?"-- Äiti taivahan taloihin. Saatteli sanan Ukolle: "Haihtui tieltä tuiretuinen." Läksi Luoja löytämähän.-- Hiidet virvoja viritti.-- "Kussa kuljet, Herran kulta?" Sammui kaikki Hiiden virvat. Istui impi maammon marja hettehellä heiluvalla; kysyi julkinen Jumala: "Miksi poskesi palavat?" Vastasi valio korven: "Kulki pilvi taivon kantta, päivä pilveä punasi, siitä syttyi poskipääni." Sanoi Taatto taivahainen: "Miksi silmäsi vesissä?" Virkkoi vieno metsän viemä: "Lankesi kedolle kaste, madot kiilto-kimmeltivät, siitä silmäni kihosi." Tutki Tuomari sydänten: "Miks povesi polttelevi?" Salon arka noin saneli: "Tähti kultainen putosi läikkyvähän lähtehesen, siitä syömeni värähti." Jo julisti hyvä Jumala: "Kun lie pilvi kulkenunna, olet tytti pilven tytti, kun lie kaste langennunna, olet siunattu kaponen, kun lie pudonnut tähti, olet tähden synnyttävä, sankarin sotasukuisen, miehen suuren, miekka-lemmen." Sanoi, nosti noutamansa ylimmäiselle sijalle, ylimmäisen pilven päälle. TUURI. Noin ne lauloivat jumalat, juorottivat jouhiparrat rannalla Aluen järven, Tuurin uudessa tuvassa: "Autuas elämän arpa, kun on onni ottamassa, taito kättä käyttämässä. Ei elot eläen puutu, taarit tarjoten vähene." Tuo oli Tuuri onnellinen, talonpoika taidollinen, kaatoi kannuhun olutta, lausui tuolla lausehella: "On eloa, on iloa, oisi kyllin kystä meillä, yksi on suru sydämen: Tuoni ankara tulevi, Kuolo kaikki korjannevi." Senp' on sai sanoneheksi, kuului tiuvut talvitieltä, kulkuset kujan periltä; kuunteli isäntä itse, vaikenivat valta-luojat. Tungeikse tupahan vieras hyyssä turkki, jäässä parta, kulmakarvat kuuralliset; pimeni tuvassa tuohus, Tuurin kasvot kalpenivat. Sanoi Kuolo kutsumaton: "Kun ei kuulu tervehdystä, itse tervehdin tuloni," Tuo oli Tuuri onnellinen, talonpoika taidollinen, tunsi jäätyvän verensä, sydämensä seisahtavan tuskasta sanattomasta; toki lausui laatuisasti: "Istunet ilon tekohon, tuoppi oltta tarjotahan." Virkahti viluinen vieras: "Tullut en ilon tekohon, otan itse olvituopin." Astui luokse arvollisten, kannun vaahtisen kumosi, lausui tuolla lausehella: "Ei kysytä kuulumia, kysyn itse kuulumani: tie on tehty miehen mennä, reki sankarin samota." Lysmyi polvet ponnettoman, syöksyi jalkoihin jumalten, huuti suulla surkealla: "En jaksa erota vielä kodistani, konnustani, luota vaimoni valion. Pyydän yhden päivän armon, yhden viikon, yhden vuoden." Nyykähtivät päät pyhäiset. Kuolo kummasti hymyili: "Ei miestä väkisin viedä, saati veikkoa jumalten: On aika odotellani." Astui jo tuvasta Tuoni, painoi kiinni pirtin uksen; hengähti isäntä itse, hengähtivät vierahatkin. Tuo oli Tuuri onnellinen, talonpoika taidollinen, tunsi päihtyvän verensä, sydämensä suurentuvan riemusta remahtavasta; kaatoi kannuhun olutta, lausui tuolla lausehella: "On eloa, on iloa, pöydät pantuna parasta, yks on riemu miehen riemu: tulla Tuonelta takaisin, nähdä Kalman karkkoavan." Jatkui juhla, täyttyi tuopit, täyttyi, tyhjeni samassa.-- Juopui Tuuri taidollinen. Heräsi tyhjässä tuvassa, kuuli pakkasen kurikan, ulos katsoi akkunasta: oli orhi uksen eessä, hepo vartoi valjastettu, mies rehevä reen perässä, korkealla turkinkaulus. Kalpenivat aamutähdet, päivä talvinen sarasti. Muisti eilistä iloa, sanan lausui leikillänsä: "Talo työlle, vieras tielle. Hoi, on jo herätä aika!" Ei ääntä väheäkänä. Tuluksilla tulta iski. Katsoi pirtin, katsoi sintsin, jo nousi ylistupahan, missä nukkui nuorikkonsa; lausui päästä portahien: "On aika herätä, armas, kalpenevat aamutähdet." Vastausta ei vähintä. Tuo oli Tuuri onnellinen, talonpoika taidollinen, tunsi oudoksi olonsa, verensä väriseväksi; päätyi pirttihin takaisin, luokse lieden luontelihe; kivi on kylmä kiukahassa. Pilkisti pihalle tuosta: hepo seisoi niinkuin seinä, mies körötti niinkuin köngäs. Muisti eilistä muretta, hyrähti hymyhyn huuli: "Hyv' on olla onnen myyrä, kuoma julkisten jumalten." Haukotteli haikeasti, tuosta lautsalle laseikse, päätti päivän nukkuvansa; käänti päätä, siirti kättä, koetti kumpaakin sivua, ei unonen tullutkana. Kimposi koholle Tuuri, sanan kirkkahan kirosi: "Ei tästä pidot parane, ellei vierahat vähene." Sanoi kylmä kyytimiesi: "Niinpä tielle työntelemme." Tunsi Tuuri vierahansa, sydän rinnassa sävähti. "Sain ma vuoden armon aian." Hyyrrepartainen hymähti: "Liet saanut satakin vuotta, etkö jo erota jaksa!" Ei muista elänehensä Tuuri eilistä enemmän "Oli mulla poika pieni." Haastoi Tuoni hallavainen. "On jo kuollut, kuopattukin, miespolven Manalla maannut." Tuo oli Tuuri onnellinen, talonpoika taidollinen, jo tunsi jumalten lahjat, lausui, synkästi saneli: "Älköhöt sinä ikänä, älköhöt juhliko jumalat kera kansan kuolevaisen! Jumalill' on juhlat pitkät, ikä kerkeä inehmon, nopsa niinkuin pyörän kehrä. Päivät kultaiset kuluvi, aika armas lankeavi, köyrtyvi urohon selkä noissa pitkissä pidoissa, jumalaisten juomingeissa." Istui Kuolon korjasehen, kuului kulkusten helinä hämärässä talvi-aamun; kuului vielä viittatieltä, jäälle järvien hävisi. MANTSIN LAULU. "Urhot urhoja sanovi, naiset naisten nauruloita, sulhaiset sydänsuruja, neiet ne